Sacred tree 2010-2014

Building a Sacred Tree on 7min 14 sekuntia pitkä videoteos jossa työmiehet (Salon VPK) kokoavat suurta puuta. Puu edustaa monissa kulttuureissa maailmojen välistä yhteyttä. Juuret kurottuvat kohti maan uumenia ja latva hipoo taivaita. Suomalaisessa muinaisuskossa pyhiä olivat monet vanhat suurikokoiset ja erikoiset puut. Henkien uskottiin ottavan puun hahmon. Tällaiset henkien asuttamat puut otettiin pitämyspuiksi eli uhripuiksi. Näitä puita palvottiin ja niille vietiin uhrilahjoja. Miltei jokaisella talolla on ollut erityinen uhripuu. Näitä puita ympäröi pyhyys ja koskemattomuus. Ne kuuntelivat rukoukset, paransivat, auttoivat ja määräsivät kohtalon. Uhripuu toimii välittäjänä ihmisten ja jumalien, sekä elävien ja kuolleitten välillä. Vuosisatoja myöhemmin, tänä päivänä, meillä on pihapiirissämme puita, joita me kunnioitamme, suojelemme ja puolustamme kaikin keinoin. Suojelkoon tämä videoteoksen puu nyt Saloa.

Teos on ollut esillä Pariisin kaduilla tapahtuvassa guerilla-art  tyyppisessä 2012 StreeTVideoart -katutaidetapahtumassa, sekä

2012 Estivales d´Art contemporain Sceaux, Paris

2012 Astrumkeskuksen ledseinä, Salo

2012 Baladez vot´tele, Larcade Gallery, Paris, France

2013 Seuralaiset, communal house, Perniö

2013 Utopie Distribuée, Gallery White Project, Paris, France

2014 New Noise festival, Helsinki

2014 Fluxation mediataidetapahtuma, Turku (re-edited)

2017 Silmänjuhla mediataidetapahtuma, Salo

Laborers (Salo firemen) assemble a large tree. Tree represents in many cultures the link between the worlds. Roots that reach toward the ground and the top that sweapes the skies. In scandinavian mythology many of the old large and unusual trees were sacred. Spirits were believed to be able to take the form of a tree. These trees were worshiped and they were offerings. Almost every house has had a special sacred tree. These trees were surrounded by holiness and integrity. They listened to the prayers, improved, helped and determined the fate. The Sacred Tree acts as a mediator of humans and gods, as well as the living and the dead.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s